Yläkouluun tarvitaan lisää resursseja perustaitojen oppimiseen

19.5.2026

Opetus- ja kulttuuriministeriön Perusopetuksen oppimistuloskehitystä tarkastelevan työryhmän taannoin julkaistu loppuraportti on saanut aikaan vilkasta keskustelua.

Suomen kielen ja kirjallisuuden opettajat ry (SKKO) pitää tärkeänä, että perusopetuksen osaamistakuu toteutetaan. Tämä vaatii tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden uudistamista, joka toteutetaan tieto- ja tutkimusperusteisesti. Kannatamme suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen tavoitteiden ja sisältöjen selkeyttämistä siten, että opetuksessa keskitytään perustaitoihin: hyvän luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen, kuten ministeriön raportissa todetaan. Tämä ei kuitenkaan toteudu vaatimuksia vähentämällä vaan niitä selkeyttämällä. Myös konkreettisia valtakunnallisia linjauksia opetussuunnitelmaan kaivataan: esimerkiksi vaatimus lukuvuoden aikana luettavien teosten määrästä vaihtelee tällä hetkellä kunnissa yhdestä jopa kahdeksaan.

Tällä hetkellä äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetuksesta 80 % tapahtuu alakoulun puolella. Jotta peruskoulun päättävillä nuorilla on toisen asteen opintojen edellyttämät tiedot ja taidot, tulee suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetustuntien määrää myös yläkoulussa lisätä. Suomen kieli ja kirjallisuus ei ole vain oppiaine muiden joukossa; se luo pohjan muissakin aineissa pärjäämiselle, oppimiselle ja ajattelun taidoille.

Opettajankoulutuksessa on panostettava perustaitojen opettamiseen. Erityisesti luokanopettajakoulutuksessa äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä S2-näkökulmaa on painotettava huomattavasti nykyistä enemmän. Jokaisella valmistuvalla luokanopettajalla on oltava valmiudet opettaa oppilaansa paitsi kirjoittajiksi, myös sekä mediatekstien että kaunokirjallisuuden aktiivisiksi lukijoiksi. Lisäksi opettajien täydennyskoulutuksen resursseista on huolehdittava.

Kouluun kaivataan tehokkuuden ja optimoinnin sijaan työrauhaa, aikaa ja resursseja perustaitojen oppimiseen.

Irene Bonsdorff, puheenjohtaja

Mari Oiva, perusopetusryhmän puheenjohtaja

Suomen kielen ja kirjallisuuden opettajat ry

(Mielipidekirjoitus on julkaistu mm. Aamulehdessä, Itä-Savossa, Lapin Kansassa ja Kymen Sanomissa.)