“Äskakkosen” vai suomen kielen opetusta?

Syyslukukauden lähestymisen saattoi jälleen tänä vuonna aistia paitsi supermarkettien reppumainoksista ja yhtäkkiä pimenneistä illoista myös kuumana käyvästä koulukeskustelusta. Loppukesästä koko Suomi sai lukea valtakunnan mediasta itähelsinkiläisen oppilaaksiottoalueen muutoksesta. Samalla kärjistyi ja vääristyi keskustelu hyvä- ja huono-osaisuudesta, meistä ja muista. Kylmintä kyytiä sai S2-opetus, joka asiaa ymmärtämättömissä puheenvuoroissa rinnastettiin tukiopetukseen, ja jota toivottiin jopa kokonaan lakkautettavaksi.

S2-opetus ei ole tukiopetusta, vaan suomen kielen ja kirjallisuuden oppimäärä, joka tukee kehittyvää kielitaitoa. Sillä on oma opetussuunnitelmansa ja arviointikriteeristönsä. On selvää, että sekä S1- että S2-oppimäärien opetussuunnitelmat ovat tiivistämisen ja selkeyttämisen tarpeessa. Tämä työ aloitetaan tänä syksynä osana osaamistakuuta. Jo S2-oppimäärän 1.8.2026 voimaan tullut opetussuunnitelmauudistus on oikeansuuntainen. Siinä täsmennetään, milloin S2-oppimäärä on oppilaalle tarkoituksenmukainen, ja vahvistetaan yhteistyötä S1- ja S2-oppimäärien välillä. S2-oppimäärän ei ole tarkoitus olla kaikille pysyvä valinta tai leima, vaan S1-oppimäärään siirtymistä on uudistuksessa jouhevoitettu.

On hyvä pohtia sitäkin, millaista todellisuutta opettajina käyttämillämme termeillä luomme. Alamme asiantuntijoina tunnemme oppilaat sekä koulujen arjen ja tiedämme, että monikielisyys on etenkin suurimpien kaupunkien kouluissa arkipäivää. Puhummeko silti oppilaistamme aina “äskakkosina” vai ihan vain suomen kielen oppijoina? Oletammeko uuden oppilaan suomen kielen oppimäärän hänen nimensä tai ulkonäkönsä perusteella? Toisinnammeko itse puheillamme käsitystä “S2-kouluista ja -oppilaista”? Kieli luo todellisuutta, toisinaan tiedostamattakin.

Sekä S1- että S2-tunneilla opetellaan suomea. Kenties tarkoituksenmukaisempaa olisi puhua yhtä kaikki suomen kielen opetuksesta.

Mari Oiva
SKKO ry:n perusopetusryhmän puheenjohtaja