Vahvuutemme on moninaisuus

Kun opettajayhteisö kasvaa ja moninaistuu, tarvitsemme ennen kaikkea aikaa kuunnella ja ymmärtää toistemme näkökulmia. Samat taidot ovat kielenopetuksen ydintä: näkökulmanottokyky ei synny kiireessä, vaan rakentuu kohtaamisissa, ammatillisessa keskustelussa ja yhteisessä työnteossa.

Suomen kielen opetuksen kenttä on laaja. Siihen kuuluu opettajia varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, perusopetukseen valmistavasta opetuksesta kotoutumiskoulutukseen, vapaaseen sivistystyöhön ja yksityisopetukseen. On tärkeää sanoittaa, että suomea opetetaan hyvin erilaisissa ympäristöissä – ja nämä ympäristöt vaativat erilaista osaamista. Varhaiskasvatuksessa kieltä opitaan leikin ja vuorovaikutuksen kautta, valmistavassa opetuksessa ja kotoutumiskoulutuksessa taas usein arjen perustaitojen rinnalla. Perusopetuksen ja lukion painotukset ovat erilaisia, opetussuunnitelman mukaisia. Juuri tämä osaamisen moninaisuus tekee kentästämme vahvan, ja jokainen koulutusaste ansaitsee arvostuksen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kielenoppimisen ja kotoutumisen merkitys on korostunut, mutta samalla maahanmuuttopolitiikka on kiristynyt. Leikkaukset luku- ja kielikoulutukseen, tiukentuvat kansalaisuusehdot ja suunnitteilla oleva kansalaisuuskoe herättävät huolta. Julkisuudessa esitetään näkemyksiä, joiden mukaan luku- ja kirjoitustaidottomat eivät tulevaisuudessa voisi saada kansalaisuutta lainkaan. Tällaiset puheenvuorot koskettavat suoraan niitä oppijoita, sekä ystäviä ja perheenjäseniä, joita pyrimme opettajina tukemaan päivittäin. Perustaidot on turvattava jokaisella koulutusasteella, sillä ilman niitä ei luoda polkua kieleen, koulutukseen tai osallisuuteen.

Näkökulmanottokyky on keskeistä myös silloin, kun kohtaamme oppijoita hyvin erilaisista lähtökohdista. Kiintiöpakolaisten koulupolut voivat olla katkonaisia, ja aikuisena alkava luku- ja kirjoitustaidon opiskelu vaatii aikaa ja pitkäjänteisiä rakenteita, sekä opettajien laaja-alaista osaamista. Vaikka ryhmät pyritään muodostamaan pedagogisesti tarkoituksenmukaisesti, ne ovat usein edelleen heterogeenisiä, ja eriyttäminen on välttämätöntä. Kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullinen kotoutuminen edellyttää tilaa oppimiselle, riittäviä resursseja ja luottamusta siihen, että ihmiset voivat oppia kieltä ja tutustua yhteiskuntaan omassa tahdissaan. Kielellisesti ja kulttuurisesti vastuullinen kotoutuminen on yhteinen tehtävä, ja sen on oltava kaksisuuntaista.

Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä voidaksemme rakentaa yhteistä suuntaa. Riittää, että pidämme kiinni periaatteesta, jonka jaamme: jokaisen opettajan työ on arvokasta, ja jokaisella oppijalla on oikeus oppimiseen, kieleen, kulttuuriin ja osallisuuteen koulutusasteesta huolimatta. Kun muistamme tämän, moninaisuudesta muodostuu vahvuus, joka kantaa koko yhteisöämme.

Heidi Naukkarinen
varapuheenjohtaja